Hätäkeskuspäivystäjästä nettipoliisiksi

Heti poliisiksi valmistuttuani
lokakuussa 2006 olin siirtynyt Länsi-Uudenmaan hätäkeskuksen leipiin, koska
poliisin töitä ei tuolloin ollut tarjolla. Alkuun oli tarkoitus hakea poliisin
töitä myöhemmin, mutta jotenkin sitä oli jämähtänyt paikoilleen, kun ei
poliisien työtilanne missään vaiheessa oikein ollut parantunut. Helmi­kuussa
2010 aloin tarkemmin pohtimaan ammatillista tulevaisuuttani, kun selvisi, että
Länsi-Uudenmaan hätäkeskuksen toiminnot tullaan siirtämään Keravalle. Aikaa
pohdiskelulle oli, sillä ensimmäiset arviot siir­ron ajankohdasta sijoittuivat
vuoteen 2015. Esteenä siirrolle ei ollut ainakaan nykyinen työnkuvani, koska
poliisikouluun hakiessani ajatuksissa ei ollut hätäkeskuspäivystäjän ammatti. Kuin
tilauksesta työkaverini vihjasi, että Helsingin poliisilaitoksella on
nettipoliisin virka haettavana.

Tammikuussa sain puhelinsoiton,
jossa minut kutsuttiin haastatteluun. Innostukseni kasvoi. Tiesin, että kaikkia
ei haastatella, ja huomasin yhä enenevissä määrin haaveilevani uudesta työstä.
Sen verran olen kuitenkin realisti, etten antanut sen näkyä, vaan pidin
ajatukseni lähes kokonaan omana tietonani. Tammi­kuun lopulla menin haastatteluun,
jossa näin ensimmäistä kertaa lähimmät työkaverini. Tunsin oloni heti
kotoisaksi. Haastattelu meni mielestäni aivan loistavasti, ja alkoi vuorokauden
hermoilu. Kiinnostukseni tätä paikkaa kohtaan oli lisääntynyt koko ajan, ja
olin täysin vakuuttunut, että tämä on se työ, jota haluan jat­kossa tehdä.

Kun seuraavana päivänä sain
tiedon, että minut oli valittu, olin yhtä innoissani kuin 2004 helmikuussa, jol­loin
olin saanut tiedon poliisikouluun pääsystä. Siitä alkoi vanhan työpaikan
hyvästely, ja orientoituminen uuteen uraan.

Tämän huiman viiden viikon
nettipoliisityökokemuksen perusteella täytyy sanoa, että olin osin kuvitellut
asiat niin sanotusti oikein, ja toisaalta taas on asioita, joita en osannut
odottaa. Työ on ollut erittäin mielen­kiintoista ja vaihtelevaa, jota toki
osasin odottaakin. Saamme runsaasti kysymyksiä sekä Facebookin että sähköpostin
välityksellä, ja aihealueet ovat hyvin moninaisia.

Tässä työssä on havainnut sen,
että kun poliisilaitosten päivystykset ovat vuosien saatossa leikanneet aukioloaikojaan
rankalla kädellä, ovat ihmiset löytäneet tämän kanavan korvaamaan tuota
palveluvajetta. Ja se on hyvä asia, sillä tällä tavalla tavoitamme ehkä
sellaisiakin ihmisryhmiä, jotka aikaisemmin olivat poliisille vieraita. Väitän
myös, että ihmisten on helpompi kirjoittaa kohtaamistaan ongelmista ja
rikoksista kuin mennä tiskille kasvotusten kertomaan asioistaan. Näin myös
arkaluontoiset asiat tulevat yhä parem­min poliisin tietoon. Minullekin on jo
tullut useita tapauksia vastaan, jossa yleensä nuori ihminen ottaa yhteyttä
rikosasiassa, jota ei ole kertonut kenellekään. On muun muassa tapaus, jossa
epäillään, että nuori tyttö on tullut pahoinpidellyksi kotonaan. Tyttö otti
itse minuun yhteyttä Facebookin välityksellä, enkä usko, että ainakaan
kasvotusten hän olisi ilmoitusta tullut koskaan tekemään.

Minulta on moni tuttava kysynyt,
millä tavalla nettipoliisin työ eroaa hätäkeskuspäivystäjän työstä. Kum­matkin
ovat asiakaspalvelulähtöisiä ammatteja, joissa pitää pystyä rakentamaan yhteys
ilmoittajan kanssa. Puhelimessa sinulla on ääni ja sen eri painotukset
käytössä, täällä näppäimistön takana et tuota elementtiä voi käyttää. Näin
ollen voisi sanoa, että tässä työssä sinut ymmärretään helpommin väärin.

Yhdistävää on myös se, että
ihminen kokee usein subjektiivista hätää jostain asiasta, ja ottaa yhteyttä
viranomaiseen. He kertovat niin puhelimessa kuin viesteissäkin oman näkemyksensä
asiasta, ja jättävät mahdollisesti kertomatta sen, mikä ei ole heille niin
edullista. Tämä on hyvä tiedostaa, niin pystyy muodos­tamaan tapahtumista
mahdollisimman todenmukaisen kuvan.

Eroavaisuuksista kiire on yksi
merkittävimmistä. Hätäkeskuspäivystäjän työssä kiire on alati läsnä. Sinun
tulee tehdä ratkaisusi hyvin nopeasti, ja jos teet väärän ratkaisun, saattaa se
olla ihmishenkien arvoinen. Nettipoliisillakin on kiire, mutta kiire on erilaista:
kiire johtuu työn määrästä, eikä siitä, että sinulta odote­taan vastaus
sekuntien sisällä.

Toinen iso ero on ihmisten
suhtautumisessa sinuun. Hätäkeskuspäivystäjän työtä hankaloittavat muun muassa
häiriösoittajat, mutta myös ilmoittajat, joilla on mahdollisesti ihan asiaakin,
mutta jostain syystä käyttäytyvät hyvin töykeästi sinua kohtaan. Tässä työssä
olen kokenut hyvin vähän negatiivista suhtautu­mista, sen sijaan positiivisesti
suhtautuvia, kannustavia ihmisiä on ollut minuun yhteydessä niin monta, että
olen suorastaan hämmästynyt.

Kolmas erottava tekijä on
prosessissa itsessään. Siinä missä hätäkeskuspäivystäjän työstä pyritään teke­mään
yhä enemmän automaatiota ja sellaista, jossa päivystäjän omat ratkaisut jäävät
mahdollisimman vähäisiksi, ei nettipoliisille ole onneksi luotu niin tiukkoja
raameja. Nettipoliisin on osattava soveltaa vallit­sevaa lainsäädäntöä, eikä
hän useinkaan voi toimia jonkin tietyn, hyvin tarkasti määritellyn
toimintaohjeen mukaisesti.

Ehkä suurin ero on kuitenkin
julkisuudessa. Hätäkeskuspäivystäjä on anonyymi henkilö, jonka ei tarvitse
kertoa nimeään ilmoittajalle, ja tämä on varsin hyvä asia. Nettipoliisina taas
olet ainakin jollain tavalla julki­suuden henkilö. Sinun naamasi näkyy ja
äänesi kuuluu. Siihen tottuminen on vielä hieman kesken.

Sen verran tässä viidessä
viikossa on jo ehtinyt havaitsemaan, että nettipoliisi ei voi jatkuvasti olla
heristä­mässä sormea ja syyttämässä osapuolia, vaan sovinnollisuuden kautta
asiat hoituvat parhaiten. Hyvänä esimerkkinä toimii viime viikkoina kansaa
kuohuttanut Eerikan murhaoikeudenkäynti, johon liittyen netti­poliisikin on
saanut paljon yhteydenottoja. Ihminen purkaa pahaa mieltään ja oloaan nykyään
paljon netissä, ja se johtaa väistämättä ylilyönteihin, joka on toisaalta aivan
inhimillistä. Kuitenkin on ollut palkit­sevaa havaita, miten olen pystynyt
saamaan netin kautta eri osapuoliin kontaktin, ja vieläpä rauhoittamaan
tilanteen. Se ei ole tullut uhkailemalla, vaan puhtaasti hyviin tapoihin ja
järkeen vetoamalla. Usein näiden ylilyöntien takaa kuitenkin paljastuu aivan
älykäs ihminen, joka lopulta ymmärtää tekonsa typeryyden.

Jokainen työpäivä on opettanut
minulle jotain uutta, ja uskon, että uuden oppimista tämä työ tulee ole­maan
vielä pitkään. Päivä päivältä ammattitaitoisemmaksi nettipoliisiksi on hyvä
tavoite. Motivaatiota on ja intoa riittää.

JarnoSaarinen

Työskentelen Helsingin poliisilaitoksella nettipoliisina.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu